Klubin tärkein varainhankinta-aktiviteetti on joulukuusien myynti. Sitä on toteutettu koko klubin olemassaoloajan elikkä joulusta 1972 lähtien. Näihin asti on myyty eniten kotikuusia ja vaihtelevassa määrin tilauskuusia yrityksiin ja laitoksiin. Vuodesta 1996 lähtien myyntipaikkana on ollut Kuopion Prisman piha. Vuosituhannen alusta lähtien on hoidettu omaa kuusiviljelmää Karttulan Ilomäessä. Nyt viljelmän käyttö on loppunut. Joulusta 2023 lähtien on voimassa yhteistyösopimus Kuusipuu Oy Harri Koposen kanssa. Kaikki kuuset tulevat Kuusipuun viljelmiltä. Kyseinen yritys hoitaa kotikuusien myynnin Prismalla. Klubi saa myynnistä provision. Klubi toimittaa melko laajassa mitassa tilauskuusia täyden palvelun periaatteella: kuusien tuonti, pystytys ja poisvienti. Tästä saadaan merkittäviä tuloja korvauksena.
Männistön seurakunnassa toteutettava aktiviteetti on vanhusten kirkkokuljetus pääsiäisviikolla ja lokakuussa.
Toukokuussa käydään siivoamassa Jalkasen patsas ja sen ympäristö Puijonsarvessa. Patsas on klubimme 1980-luvulla organisoima hanke Savolaisen laulun Aarne J Jalkasen kunniaksi.
Kuopion kaupungin metsätoimiston kanssa tehdään yhteistyötä. Lähes kymmenen vuoden ajan on käyty lumettomana aikana
tarkistus- ja siivouskäynneillä 3 - 5 kaupungin lähialueiden tulentekopaikoilla. Kesällä 2024 käydään tarkistus- ja siivouskäynneillä Vuorilammen, Pölhön ja Iso Valkeisen tulipaikoilla. Ohjeet tulipaikkakäynneistä löytyvät tästä.
Marraskuussa 2023 järjestettiin ensimmäisen kerran Kuopion Prismalla Auta lasta- Auta perhettä- avustusten keräystapahtuma. Kaupan asiakkaat lahjoittavat neljän tunnin aikana kaupasta ostamiaan ruokatarvikeita tai sopivaa tavaraa annettavaksi lapsiperheille seurakaunnan diakoniatoimen kautta. Ensimmäisellä kerralla lahjoitusten rahallinen arvo oli yhteensä lähes neljä tuhatta euroa.
Uudenvuoden aattona 2023 järjestettiin Matkailukeskus Saanan rannan jäällä näyttävä jätkänkynttillöiden polttonäytös. Kaupungin metsätoimiston lahjoittamasta kuivasta kuusipuusta valmistettiin 50 suurta jätkänkynttilää. Ne sytytettiin kerralla aattona klo 19. Näytös oli hyvin vaikuttavan näköinen. Katsojia oli Saanan arvion mukaan noin 1200 henkilöä. Klubille tuli järjestelyistä kohtuullinen palkkio ja runsaasti positiivista julkisuutta. Tapahtumasta toivotaan tulevan perinne.
Maaliskuussa osallistutaan vuosittain Lasten Leijonahiihdon järjestelyihin Puijon hiihtostadionilla. Vuonna 2024 mukana oli edustajia neljästä kaupungin klubista. Tapahtuma onnistui hienosti. Osallistujia oli 70 lasta vanhempineen.
Syyskuun alussa on alkamassa vanhusten ulkoilutuspalvelu Suokadun Palvelukeskuksessa. Mukaan on ilmoittautunut 12 henkilöä klubin piiristä. Hyvinvointialueen kotihoidon työntekijä järjestää ulkoilutukseen lähtevän ryhmän. Ulkoilutus tapahtuu keskiviikkoisin klo 14 alkaen.